sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Andy toipuu

Ei paljon lääkekuurit paina vanhaa herraa. Meno meinaa äityä ihan riehakkaaksi, eikä kuvassakaan jaksaisi poseerata.

Kiinalaista menoa

Aleksanterinkadun kiinalaisen herkkuja: friteerattuja kanapalleroita sekä kanaa ja vihanneksia. Oliko ensimmäinen haku tänä vuonna? Maistui siivouspäivän päätteeksi.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Keittiö on vallattu!


































Mökkipuutarhan rakentaminen vaatii uhrauksia. Taimi-istutukset valtasivat keittiönpöydän. Bellis perennis, palavarakkaus, päivänkakkara, idänunikko, rohtosalkoruusu, punahattu, väriminttu, sitruunamelissa, mäkimeirami ja iisoppi itävät ja kasvavat sulassa sovussa kohti aurinkoa.

Andyn tassu on pipi

Andyn kynsi oli kasvanut huomaamatta vinoon ja suoraan anturaan. Eläinlääkäri löysi tassusta myös bakteerin aiheuttaman karvatuppitulehduksen ja sen aiheuttaman vaaleanpunaisen löllöpaukaman. Persoonallinen Andy piti tietysti nukuttaa, jotta tutkimus kynsienleikkuineen saatiin tehtyä. Unesta heräsi vasta puoli tuntia herätepiikin jälkeen. Reppana. Ja eikun pönttö päähän ja kahden viikon antibioottikuuri!

Rahat lopussa - pastaa koko viikoksi


















Kinkkupasta

spagettia
savuliharouhetta
sipuli
kolmen juuston kerma
mustapippuria
rucolaa

Keitä spagetti. Freesaa sipuli, lisää kinkkurouhe ja kerma. Keitä hetki ja yhdistä spagettiin. Rouhi mustapippuria päälle ja lisää rucola.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Verhoidea mökille

Tällainen verho olisi hulppea mökillä. Vain ihan vähän vaivannäköä... Verho löytyi Marjamäen pajutilalta.

Pitkäperjantaina pajutilalla